Kasvispitsa
Ainekset:
Pohja
- 6,5-7,5 dl vehnäjauhoja (kannattaa käyttää puolet durumvehnäjauhoja)
- 1 pkt kuivahiivaa
- 1 tl suolaa
- 3,5 rkl oliiviöljyä
- 2,5 dl lämmintä vettä (noin 42 astetta)
Tomaattikastike
- 1 dl tomaattipyrettä
- 0,25 dl oliiviöljyä
- 0,25 dl vettä
- 1 valkosipulinkynsi
- 0,5 tl pizzamaustetta
- ¼ tl suolaa
- ¼ tl sokeria
Valmistus:
Pitsa
- Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää oliiviöljy ja vesi.
- Vaivaa taikina palloksi ja anna kohota kaksinkertaiseksi.
- Vaivaa taikina kevyesti toiseen kertaan ja anna kohota vielä 30 minuuttia.
- Muotoile taikinasta kaulimella kaksi ohutta pyöreää levyä, levitä täytteet ja paista 225 asteisessa uunissa mieluiten alalämmöllä.
Tomaattikastike
- Hienonna valkosipuli.
- Sekoita kaikki aineet tasaiseksi ja levitä pizzapohjan päälle.
Pizzan täytteeksi sopivat esimerkiksi öljyyn säilötyt artisokan sydämet, oliivit, kirsikkatomaatit, herkkusienet, aurinkokuivatut tomaatit ja paprikasuikaleet. Paras pizzajuusto on soijapohjainen Cheezly mozzarella, joka sulaa uunissa lehmänmaitojuuston tapaan.
Kuva: