Valitse vege!

• Suomalaisen ruokavalion tuotanto vaatii keskimäärin 1,6 ha pinta-alaa
• Kotieläintuotanto vaatii runsaasti peltopinta-alaa ja muita luonnonvaroja saatuun ravintosisältöön nähden
• Ekologisen jalanjäljen kokoa voi pienentää suosimalla kasvisruokia

Ekologinen jalanjälki

Ekologinen jalanjälki kuvaa sitä, kuinka suuri maa- ja vesialue tarvitaan ihmisen tai ihmisryhmän kuluttaman ravinnon, materiaalien ja energian tuottamiseen sekä syntyneiden jätteiden käsittelyyn. MIPS-menetelmän ohella ekologinen jalanjälki kuvaa luonnonvarojen kulutusta, mutta erilaisella tavalla. Kun MIPS kertoo tuotteen tai palvelun vaatiman luonnonvarojen määrän kilogrammoina, ekologinen jalanjälki kertoo yhden ihmisen ja ihmisryhmittymän keskimäärin vaatiman luonnonvarojen määrän pinta-alana (ha). Todennäköisesti tutkimusmenetelmät ovat samankaltaisia molemmissa vaihtoehdoissa, tulokset vain esitetään eri yksiköin.

Keskimääräinen ihmisen ekologinen jalanjälki on 2,7 ha, mutta suomalaisella jalanjäljen koko on 5,2 ha. Tästä ruoan tuotantoon arvioidaan tarvittavan 1,6 ha. Esimerkiksi intialaisen ihmisen ekologisen jalanjäljen koko on 0,9 ha ja pinta-alaa ruoantuotantoon tarvitaan 0,4 ha. Voikin sanoa yhden suomalaisen vastaavan kulutukseltaan viittä intialaista (Living Planet Report 2008).

Intialainen vaatii neljä kertaa pienemmän peltoalan kuin suomalainen ravintonsa tuottamiseksi, sillä intialainen ruokavalio pohjautuu viljoihin (riisi, vehnä), palkokasveihin (linssit, pavut) ja jossain määrin myös lehmänmaitoon, mutta sisältää vähän lihaa. Peltoala käytetään tehokkaasti hyödyksi, eikä sitä käytetä eläinten kasvattamiseen samassa määrin kuin länsimaissa. Toisaalta lypsettävien lehmien ravitsemuksellinen tilanne Intiassa voi olla hyvin kyseenalainen.

Jos nykyinen meno jatkuu, tarvitaan vuoteen 2030 mennessä toinen maapallo ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi. On päivänselvää, ettei nykyistä elämäntapaa voida jatkaa, mikäli maailmassa halutaan elää sopuisasti, inhimillisesti ja luontoa säästäen.

Kotieläintuotannon "ekologinen" jalanjälki

Kaikkiaan Suomessa käytetään kotieläinten nurmirehujen tuotantoon noin 30 % kaikesta maatalouspinta-alasta ja eläinten rehuviljojen kasvatukseen noin 50%. Suomen maatalouspinta-alasta on siten varattu kotieläinten kasvatukseen noin 80 % (TIKE). Tässä mielessä Suomen maataloustuotanto on puhtaasti kotieläintuotantoa. Esimerkiksi Suomen puutarhakasvituotanto (mm. mansikan, herneen, ruokasipulin, kukkakaalin ja porkkanan tuotanto) vaatii vain 0,5 % kaikesta Suomen maatalouspinta-alasta.

Eläimet eivät muuta saamaansa ravintoa lopputuotteeksi samassa suhteessa kuin miten ne syövät pelloilla kasvatettua ruokaa. Esimerkiksi nautaeläin, jolla on kaikkein huonoin hyötysuhde, tarvitsee noin kymmenen kiloa rehua (viljaa, palko- ja öljykasveja, heinää) tuottaakseen yhden kilon ravintoaineita (proteiinia, rasvaa). Näin yhdeksän kiloa rehua menee tavallaan hukkaan ainakin niiltä osin kuin rehu koostuu ihmisille kelpaavasta ravinnosta tai rehun kasvatukseen käytetystä energiasta. Sialla hyötysuhde on suunnilleen viisi kiloa rehua, yksi kilo lihaa. Näin ollen peltoala tuottaa sitä vähemmän ruokaa ihmisille, mitä enemmän sitä käytetään eläinten kasvattamiseen

Maidon ja soijan tuotannon jalanjäljet vertailussa

Suomalainen lypsylehmä tarvitsee 1,3 - 2 ha peltopinta-alaa maatilalla tuottaakseen 6000-10 000 kg maitoa vuodessa (taulukko 2). 1,5 hehtaarin alalla tuotettu 8000 kg maitoa sisältää n. 300 kg proteiineja, 400 kg hiilihydraatteja ja 280 kg rasvaa, mutta noin 7000 kg vettä. Tähän on kulunut luonnonvaroja MIPS-menetelmän mukaan 32 000 kg, joten itse asiassa kaikkien luonnonvarojen kulutukseen nähden 1000 kilon ravintoainetuotantoon vaadittavasta energiasta muuttui ravintoaineiksi 3 %.

Maidon sisältämän ravintoainemäärän saisi esimerkiksi 1000 kilosta soijaa, jonka kasvatus on vaatinut arviolta 0,4 ha peltopinta-alaa Yhdysvalloissa tuotettuna (World agriculture and environment). Luonnonvaroja kuluu 1000 kiloon soijaa 3000 kiloa, jolloin 33 % luonnonvaroista muuttuu ravinnoksi eli luonnonvaroja kuluu näin 11 kertaa maidontuotantoa vähemmän. Tässä mielessä soija on maitoa ekotehokkaampi ravintoaine, vaikka sen kuljettaisikin pitkän matkan rahtilaivassa.

Taulukko 2. Lehmän keskimääräinen peltopinta-alan tarve Suomessa maatilalla tuotettavien rehujen osalta (Pro Agria, 2003).

Lähteet: ProAgria, 2003. Kannattava maidontuotanto. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja nro 997.