Sianlihan tuotanto
Suomessa syötiin vuonna 2008 sianlihaa 35,3 kiloa henkeä kohden (TIKEn ravintotase). Sianlihan kulutuksessa onkin havaittu selvää kasvua viime vuosikymmenien aikana (Ravintotase 2007 s.21). Vuonna 1965 sianlihaa syötiin n. 15 kg henkeä kohden ja vuoteen 1985 asti kulutus kasvoi n. kilon vuodessa. Tämän jälkeen sianlihan kulutuksen kasvu on ollut maltillista ja kulutus on ajoittain jopa laskenut vuoden 1980 tasolle ollen n. 30 kg vuodessa.
Lihasian lyhyt elämä
Lihasian elämä alkaa porsimiskarsinassa, jossa se viettää emänsä ja sisarustensa kanssa neljä viikkoa. Luonnossa emä vieroittaa porsaat vasta 14 - 17 viikon ikäisinä, joten kuukauden iässä tapahtuva vieroitus on sekä porsaille että emälle stressiä aiheuttava kokemus. Vieroituksen jälkeen porsaat viettävät reilun kuukauden syntymäsikalansa vieroitusosastolla ja saavutettuaan 25 kilon painon ne myydään lihasikalaan kasvamaan lopulliseen teurastuspainoonsa. Osa syntyvistä emakkoporsaista jätetään syntymäsikalaan kasvamaan uudistukseksi, eli tuleviksi porsaita tuottaviksi emakoiksi. Lihasika teurastetaan puolen vuoden iässä.
Lihasikojen olosuhteet
Suomessa lihasikoja kasvatetaan yleensä yli kymmenen sian karsinoissa, joissa teuraspainoa lähestyvälle noin satakiloiselle sialle on Suomen eläinsuojeluasetuksen mukaan varattava tilaa ainoastaan 0,65 m². Lihasialla voi siis olla alle sanomalehden aukeaman verran liikkumatilaa. Luontaisesti siat ovat erittäin siistejä eläimiä, jotka erottelevat makuu-, ruokailu- ja ulostuspaikan tarkasti toisistaan. Tämä ei ole mahdollista ahtaissa karsinoissa, vaan siat voivat joutua makaamaan omien ulosteidensa päällä.
Lihasiat joutuvat yleensä tyytymään betoni- ja ritiläpohjaisiin karsinoihin. Karsinoissa käytetään kuivikkeita harvoin. Kuivikkeiden käyttö olisi tärkeää sikojen hyvinvoinnille. Mielekkään tekemisen ja lajityypillisen tonkimisen lisäksi kuivikkeet tarjoaisivat sioille pehmeän ja lämpimän makuualustan. Eläinsuojelusäädösten mukaan sioilla tulee olla karsinassaan jotain muokattavaa virikemateriaalia. Käytännössä useilla tiloilla heitetään karsinaan kourallinen olkisilppua silloin tällöin sioille syötäväksi. Suurten sikaloiden yleistyminen on Suomessa heikentänyt sikojen hyvinvointia, sillä työmäärää on pyritty vähentämään erityisesti rakentamalla ritiläpohjaisia karsinoita.
Hännänpurenta on oire stressistä
Lihasikaloiden kasvatusryhmiä yhdistettäessä toisilleen tuntemattomat eläimet joutuvat kylki kylkeen, eivätkä laumahierarkian alimpina olevat siat pysty väistämään aggressiivisia hyökkäyksiä. Betoniympäristö ja tilanahtaus turhauttavat sikoja ja aiheuttavat niille lähes jokaisella tilalla erilaisia käyttäytymishäiriöitä. Uteliaat siat tutkivat ympäristöään suullaan, mutta kun tonkimismahdollisuutta ei ole, ne purkavat energiansa karsinatovereihinsa haastamalla riitaa ja puremalla toistensa häntiä, korvia tai kylkiä. Tulehtuneet hännäntyngät aiheuttavat sioille paljon kipua ja tulehdus voi levitä koko elimistöön muodostaen paiseita muun muassa selkärankaan.
Luomusikojen olosuhteet
Luomusikoja kasvattavia tiloja on Suomessa alle parikymmentä. Luomusikalat ovat suursikaloita pienempiä, sillä luomusäännösten toteuttaminen on työläämpää. Luomutuotannossa emakoita pidetään ryhmissä muulloin kuin porsimis- ja imetysaikana ja niiden pitäminen kääntymisen estävässä häkissä on kokonaan kielletty. Luomusioilla on oltava kuivitettu makuupaikka, jonkin verran enemmän tilaa ja vähintään puolet lattia-alasta kiinteäpohjaista. Suomen luomusääntöjen mukaan emakoiden ja siitoskarjujen on päästävä toukokuusta lokakuuhun ulkoilemaan vähintään jaloittelutarhaan. Vuodesta 2011 lähtien ulkoiluvaatimus koskee myös luomulihasikoja.